Olen Angela, ja

Suunnittelen verkkosivuja, jotka eivät jää huomaamatta

Oma tarinani verkkosivusuunnittelun parissa alkoi aikoinaan mainostoimistossa työskennellessäni, jolloin erityisesti kuntasivustojen suunnittelu tiukkoine saavutettavuusvaatimuksineen tuli hyvin tutuksi. Idea Aiko Digitalin perustamisesta sai kuitenkin alkunsa vasta vuosia myöhemmin, kun huomasin, että liian moni yritys jättää hyödyntämättä sen potentiaalin, joka hyvin tehdyillä verkkosivuilla on liiketoiminnan kasvulle.

Yrityksen verkkosivujen tärkein tehtävä on lopulta hyvin yksinkertainen: tuoda yritykselle näkyvyyttä ja muuttaa sivuston kävijät maksaviksi asiakkaiksi.

Pelkkä kaunis ulkoasu ei vielä yksistään tee sivuista löydettävää ja myyvää. Tarvitaan muutakin: muun muassa strategiaa, tekoäly- ja hakukoneoptimointia sekä dataa ja analytiikkaa. Samaan aikaan tiedän, millaista yrittäjän arki on: aikaa ei yksinkertaisesti ole opetella tätä kaikkea itse. Siksi suunnittelin prosessin, joka on mahdollisimman stressitön ja vaivaton kiireiselle yrittäjälle.

Näin projekti etenee

01 Alkukartoitus
02 Strategia
03 Ulkoasu
04 Tekninen toteutus
05 Sivujen testaus ja julkaisu
06 Käyttökoulutus
07 Seurantajakso
08 Jatkokehitys

Ensimmäinen askel kohti tuloksia alkaatästä.

Ei enää päänsärkyä teknisestä säätämisestä ja jatkuvasti muuttuvista Googlen algoritmeista. On aika jättää taakse ne vanhat verkkosivut, jotka ovat lähinnä kulueränä pölyttymässä internetin perukoilla. Aloita matalalla kynnyksellä: tilaa maksuton etusivuluonnos, josta näet konkreettisesti miltä sivusi voisivat näyttää minun tekemänä, ennen kuin teet ostopäätöstä.

Tilaa maksuton sivuluonnos →